Erityyppisiä oppijoita ja missä mennään opettajaopinnoissa

Nyt on takana neljä kuukautta ammatillisessa oppilaitoksessa toimimista ja saman verran opettajakoulutuksessa olemista.

Työhön olen päässyt hyvin sisälle. Kun on tullut koko aikuisikä oltua "tavallisessa" työssä, niin olihan se vähän jännittävää siirtyä työskentelemään nuorten parissa. Siitä minkälaista työ tulee olemaan, oli vain arvauksia. Tämän neljän kuukauden aikana olen huomannut, että nuorten kanssa työskentely sopii minulle hyvin ja saadun palautteen perusteella se vaikuttaa sopivan myös nuorille.

Ohjaajana toimiessa on erilaisia rooleja joita voi omaksua. Jotkut ottavat ehkä auktoritäärisemmän tai etäisemmän roolin. Itselleni koen luontaisesti asettuvan sellaisen roolin, jossa olen helposti lähestyttävä tsemppari. Ennemmin tuen ja kannustan nuorisoa työskentelyyn kuin pakotan ja painostan. Mielestäni oma lähestymistapani on empaattisuus, eli pystyn asettumaan nuoren asemaan. Siitä kun itse oli 16-19 vuotias alkaa kohta olemaan 30 vuotta ja asiat ovat muutenkin muuttuneet omasta nuoruudesta, mutta jos ajatellaan kehityspsykologislta - tai ihan evoluution kannalta, niin eiköhän nuoriso liene nykyäänkin samanlaista kuin mitä oma ikäluokka oli. Jos joku asia ei kiinnosta, niin sitä tehdään sitten sillä periaatteella, että mennään siitä yli missä aita on matalin.

Opiskelijoita tntuu olevan karkeasti (hyvin karkeasti) ottaen kolmenlaisella työskentelymentaliteetilla varustettuna: 1. Itseohjautuvia tunnollisia puurtajia 2. Ohjattuna työskenteleviä ja 3. Niitä joita ei kiinnosta lainkaan ja jotka eivät tee kuin pakotettuna - jos silloinkaan.

Näistä ryhmistä tietysti ensimmäinen ryhmä on helpoin. Siihen kuuluvilla homma sujuu ja tukea tarvitsevat lähinnä ongelmatilanteissa. Toisaalta tukea ongelmatilanteissa tarvitaan pääsääntöisesti vähemmän, koska itseohjautuvuus tuo mukanaan sen, että ongelmanratkaisuakin osataan tehdä itsenäisesti.
Tämän ryhmän kohdalla ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että nämä yleensä jos on rajalliseksi määritelty tehtävä, eli tehtävässä on selkeä piste milloin se on valmis, jäävät toisinaan pitkäksikin aikaa odottelemaan, että hitaammin etenevät opiskelijat pääsevät samaan pisteeseen. Tuntuu turhauttavalta istuttaa tällaisia opiskelijoita luokassa odottamassa sitä, että muut pääsevät siihen samaan tilanteeseen. Toisaalta taas monesti olisi hankalaa vapauttaakaan näitä opiskelijoita joltain tietyiltä tunneilta. Lisätehtäviäkin voisi aina keksiä, mutta ei monellakaan (juuri kenelläkään) riitä motivaatio alkaa tekemään ylimääräisiä tehtäviä ainoastaan siitä syystä, että ovat tehneet varsinaiset tehtävät nopeammin kuin muut jos ei siitä saa mitään lisähyötyä. Jos jo tekemällä normaalit tehtävät kurssista saa kiitettävän, niin mitä lisätehtävillä saa? Ehkä lisäosaamista, mutta ilman varsinaista tietoa mihin sitä lisäosaamista voisi tarvita, ei se riitä motivaattoriksi. Teoriassa pitäisi ahkeran opiskelijan olla mahdollista valmistua nopeammin koulusta - siinä olisi hyvä motivaattori, mutta käytännössä se ei valitettavasti toimi noin. Ehkä reformi tuo tähänkin edistystä - tai sitten ei.

Toinen ryhmä vaatii ehkä enemmän kiertelyä, kyselyä ja seurantaa, että miten homma etenee ja osallistumista ongelmanratkaisuun. Tämä ryhmä suhtautuu opiskeluun sinänsä tunnollisesti ja motivoituneesti, mutta eivät välttämättä ole toteuttamassa kutsumustansa tai sitten ovat luonteeltaan sellaisia, että odottavat tekemistä (ihan vaihe vaiheelta) opastettavan ja ohjeistettavan ylhäältäpäin. Tämä ryhmä ehkä hyötyisi eniten perinteisestä opetuksesta, jossa asioita käydään vaihe vaiheelta läpi opettajavetoisesti.

Kolmas ryhmä onkin sitten se mikä aiheuttaa ainakin itselläni pohtimista ja miettimistä, että miten näitä opiskelijoita voisi auttaa. Jos opiskeltava asia ei kiinnosta lainkaan, mutta se pitäisi silti tehdä, niin kyseessä on hankala yhtälö. Kyllä sen itsekin tietää, että tehtävä johon ei pysty löytämään mitään motivaatiota on todella tuskallinen tehtävä. Etenkin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoilla on henkinen kasvaminenkin toisinaan vielä kesken ja motivaattoriksi ei riitä lähellä häämöttävä valmistuminenkaan - siihen kun on vielä niin kovin pitkä aika (aikuisellehan vuosi tai kaksi ei ole aika eikä mikään, mutta asetutaanpa nuoren asemaan). Näiden kanssa voisi toisaalta lähteä sille pakottamis- ja painostamislinjalle ja istua vieressä tekemässä tehtävää yhdessä, mutta toisaalta jos on parinkymmenen opiskelijan ryhmä jossa on vaikka 4-5 tällaista opiskelijaa, niin se ei ole kovin helppoa - ja vaikka olisi vain yksikin tällainen, niin silti koko aikaa ei voi käyttää yhden opiskelijan tukemiseen. Ja toisaalta kuinka paljon voi oikeasti oppia pakotettuna? Tehtävistä voi suoriutua, mutta ei siinä mitään opi - tulee vaan kaikille paha mieli ja voimavarat ovat pois niiltä motivoituneilta, joiden oppimista voisi tukea.
Oma linjani on ollut lähinnä toisaalta antaa tilaa ja happea ja toisaalta taas jutustella siitä, että millä motivaatiota voisi saada lisää tai onko motivaation puute johtuvaa esimerkiksi liian vaikeista tehtävistä, poissaolojen takia puuttuvasta osaamisesta tai vaikka siitä, että opiskelija ei usko tarvitsevansa kyseisiä taitoja ikinä. Toisaalta nykyään puhutaan paljon nuorisotyöttömyydestä ja työnsaannin vaikeudesta. Välillä olen jossain törmännyt sellaiseenkin ajatusmalliin, että töihin ei välttämättä uskota pääsevän ikinä, vaan tutkinto tarvittaisiin ainostaan siihen, että työttömyyspäivärahat alkavat juoksemaan. Tämmöistä ei onneksi juurikaan tule vastaan.

Se tällä erää koulumaailmasta. Palataan aiheeseen taas myöhemmin - siinä nyt jotain pohdintaa erityylisistä oppijoista ja omasta ammatillisesta toiminnasta.

No mitä sitten kuuluukaan ope-opintojen puolelle? Syksy on ollut kiivasta työskentelyä. Esseiden (ja lähdeviitteiden) kirjoittamisen taitoja on tullut verestettyä ja todella runsaasti on tullut harjoitusta siihen miten suuresta lähdemateriaalimäärästä pystytään kaivamaan oleellinen tieto esiin käytettävissä olevan ajan ollessa rajallista. Tiedonhakuun ja lähdemateriaalin kaivamiseen olen huomannut käyttäväni yllättävänkin paljon Internetiä. Siellä kuitenkin on käytännössä kaikkien yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen kaikki oppinäytetyöt, gradut, väitöskirjat ja loputtomasti hyvin lähteytettyjä tieteellisiä artikkeleita. Onpa sieltä löytynyt sähköisessä muodossa useampikin sellainen kirja, jotka olisi käytännössä mahdotonta (tai ainakin hyvin hankalaa) saada äkkiseltään käsiinsä käyttääkseen sitä lähdeteoksena esseessään.

Kasvatustieteen perusteet on nyt syksyn ajan ollut se päällimmäisin ja eniten aikaa vievä aihe. Tässä vaiheessa siitä on nyt suoritettuna 7/10 ja tiivistahtinen työskentely jatkuu. Kyllä välillä "taisteluväsymys" painaa, mutta deadlinet ovat hyviä motivaattoreita joilla valmista saa aikaiseksi. Opiskelua enää alle vuosi jäljellä.

Tähän kirjoitukseen tuli nyt jo niin paljon asiaa, että en ala mitään muita sisältöjä tähän tuomaan - parempi pistää tässä kohtaa poikki ja jättää muut tarinoinnit seuraavaan kertaan.